Back to Top

VIRTA2-hanke, uutiskirje virtavesien ja taimenkantojen hoitotoimista 2022 (10.1.2023) (2)

Tervehdys KVVY:n kunnostusverkoston jäsen tai yhteistyökumppani!

Vuonna 2022 virtavesien ja taimenkantojen hoitotoimia tehtiin Kokemäenjoen vesistöalueen virtavesissä poikkeuksellisen paljon, kun nelivuotisen VIRTA2-hankkeen ensimmäinen vuosi pyörähti käyntiin. VIRTA2-hanke on jatkoa alueella vuosina 2018–2021 toteutetulle VIRTA-hankkeelle. Vuonna 2022 tehdyt virtavesikunnostukset ja taimenkantojen hoitotoimet eivät olisi olleet mahdollisia ilman yhteistyötä, jota yhdistyksemme on saanut tehdä kalatalousalueiden, osakaskuntien ja maa-alueiden omistajien kanssa. VIRTA2-hanketta taloudellisesti tukeneet kunnat, yritykset ja yhteisöt sekä Pohjois-Savon ELY-keskus ovat mahdollistaneet järjestelmällisen ja tuloksia tuottavan hanketoiminnan. Hoitotyön aikaansaannosta ja vaikuttavuutta voidaan arvioida vuosittain toteutettavien taimenen mätirasiaistutusten, kunnostustalkoiden, koneellisten kunnostusten ja sähkökoekalastettujen koealojen määrillä, jotka olivat vuonna 2022 suurempia kuin Virta-hankkeen toimintavuosina. Olemme koostaneet tehdyistä toimista pienen uutiskirjeen, jonka pääset lukemaan alla olevan linkin kautta.  

Haluatko tukea toimintaamme?

Tekemämme virtavesien ja taimenkantojen hoitotyö perustuu taloudellisiin tukiin ja lahjoituksiin, joita saamme KVVY Yhdistyksen jäseniltä ja muilta lahjoittajilta. Avustukset ja lahjoitukset kohdennetaan 100-prosenttisesti VIRTA2-hankkeen kautta alueelliseen virtavesien ja taimenkantojen hoitotyöhön. Toimintaamme voi tukea Lahja vesille -sivuston kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä allekirjoittaneisiin, jolloin voimme käydä yksityiskohtaisesti läpi avustuksen kohdentamisen. Otamme vastaan myös materiaalilahjoituksia, joita voidaan käyttää hyödyksi virtavesien hoitotyössä tai jakaa vapaaehtoisille kunnostustalkoilijoille. Tahdotpa sitten tukea taimenen mätirasiaistutuksia tai nousuesteen poistamista, meillä on tiedossa paljon sopivia kohteita Kokemäenjoen vesistöalueella!

Kunnostustalkoissa tapahtuva vapaaehtoistyö sekä kannustava- ja rakentava palaute motivoivat meitä toimimaan. Alla olevan kannustavan palautteen saattelemana kiitämme kaikkia henkilöitä ja tahoja, jotka ovat olleet vuonna 2022 mukana virtavesien ja taimenkantojen hoitotyössä kanssamme!

 ”Hei,

Kiitos ja oikein hyvää joulua sinnekin! Olimme Moisionjoen talkoissa Kuljun asemakylässä nyt syksyllä, ja päivä oli aivan huippu.

Iso kiitos hyvästä organisoinnista, rennosta meiningistä ja siitä, että saimme vihdoin siistiksi meidän oman kotikosken!
Taimenia ei ole varmaan istutettu vielä, mutta ihan pakko kertoa teille, että muutama viikko talkoiden jälkeen näimme
mieheni kanssa sillalta alas katsoessa taimenen uiskentelevan vedessä – ensimmäistä kertaa ikinä! Se oli hieno hetki.  

 

Terkuin,

Katja ja Antti-Jussi           

Ystävällisin terveisin: Heikki Holsti, Sami Ojala ja koko KVVY Yhdistyksen tiimi!

  1. Mikäli et tahdo vastaisuudessa virtavesien ja taimenkantojen hoitotoimista kertovaa uutiskirjettä, pyydän ilmoittamaan tästä sähköpostilla allekirjoittaneelle.

Uutiskirje 2022:

https://kvvy.fi/wp-content/uploads/2023/01/2022-VIRTA2-hanke-%E2%80%93-virtavesien-ja-taimenkantojen-hoitotoimet-vuonna-2022-KVVY-Yhdistys-S.O.-ja-H.H-3.1.2023.pdf

Lahja vesille:

https://lahjavesille.fi/ 

Toimintaa Youtube -kanavalla:

//www.youtube.com/@virtavesi" data-saferedirecturl="https://www.google.com/url?q=http://www.youtube.com/@virtavesi&source=gmail&;ust=1673449877456000&usg=AOvVaw0_QqlBpJrHAP-2BxoaSehY">www.youtube.com/@virtavesi

Heikki Holsti

Kalastotutkimukset, Limnologi, MMM

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Puh. 050 351 9022

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Patamäenkatu 24, 33900 Tampere

www.kvvy.fi

Ely-avustushakemukset vuodelle 2023 (27.12.2022)

Hyvät seurat!

 Avustushakemuksien toimittaminen   hankkeistanne  piirille vuoden 2023 yhteishakua varten  on taas ajankohtainen.                                                    
Vuoden 2022 hankkeita ei enää oteta vastaan maksatukseen 31.12.2022 jälkeen , ellei niistä ole toisin sovittu.                                                                                    

Seurojen, jotka hakevat avustukset suoraan Ely:ltä, on tehtävä hakemus Ely-keskuksen sivuilla olevien ohjeita ja hakemuksia käyttäen.

Piirin kautta hakevien on hyvä lukea myös ELY-keskuksen ohjeistukset, jotka ovat olleet pohjana piirin hakemusohjeisiin.

PIIRIN KAUTTA HAETTAVAT HANKEANOMUKSET/  Hakemukset  oltava perillä viimeistään  23.1.2023
Myöhästyneet hakemukset joudumme hylkäämään.

Valinnassa erityisinä painopistealueina vuoden 2023 haussa ovat:
•kalastusharrastuksen edistäminen
•kalakantojen ja kalastuksen seuranta- ja säätelytoimet, vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen
•kalastuksen valvonnan kehittäminen
Tukea harkittaessa otetaan huomioon hankkeen vaikuttavuus, laajuus, innovatiivisuus ja taloudellisuus sekä toiminnan kohderyhmä.

 

Hämeen Vapaa-ajankalastajat toivottaa jäsenistölleen oikein hyvää joulua sekä kalaisaa ja toiminnallista uutta vuotta 2023 !

 

19.12.2021  Piirihallitus

psta


Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri ry
Jouko Lepistö, puheenjohtaja
Levonniementie 52, 34930 Liedenpohja
0400 928765
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

(Lomakkeet ladattu mutta eivät vielä näy lomakkeet -kohdassa / sinikka - selvittelen)

Mimmit kalastaa uutiskirje (8.6.2022)

Tässä kampanjakirjeessä kerromme ajankohtaisia asioita Suomen Vapaa-ajankalastajien Mimmit kalastaa -teemavuodesta 2022. 

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, clipart-kuva

Kuvaus luotu automaattisesti

Mimmit ovat mukana Erämessuilla!

Mimmit ovat mukana Kansainvälisillä Erämessuilla 9.-12.6.2022 Riihimäellä, osana Suomen Vapaa-ajankalastajien osastoa. Messujen teemana on vastuullisuus, ja tämän tiimoilta osastollamme onkin Suomen Vapaa-ajankalastajien ja Rapalan viehekierrätys, jossa kaikki halukkaat voivat tuoda vanhat, käytöstä poistetut ja myös rikkinäiset uistimensa keräysastiaan. Kerätyt lusikat ja vaaput saavat uuden elämän SVK:n jäsenseuroissa, joissa kunnostetut uistimet jäävät seurojen käyttöön ja jaettavaksi etenkin nuorille kalastusharrastuksen edistämiseksi ja uusien ihmisten kannustamiseksi kalastuksen pariin. Löydät meidät messuilta osastolta U606. Mimmeille on osastolla jaossa Laser Median ja Erämessujen kanssa yhteistyössä tehtyjä Mimmit kalastaa -mittatarroja.

 

 

 

Auta maahanmuuttajia kotoutumisessa kalastuksen avulla

 

Suomen Vapaa-ajankalastajien kesäkampanja ”Kalailoa ilman rajoja” kannustaa suomalaisia auttamaan kotoutuvia maahanmuuttajia viemällä heitä kalastamaan ja lahjoittamalla kalastusvälineitä.

 

 

Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) käynnistää kesäksi Kalailoa ilman rajoja -hankkeen, jossa kannustetaan suomalaisperheitä viemään kotoutuvia maahanmuuttajaperheitä kalaan. SVK lahjoittaa kampanjaan osallistuviin vastaanottokeskuksiin tarpeellisen välineistön ja tietopaketin kalastamisen aloittamiseen turvallisesti. Vastaanottokeskukset luovuttavat niitä edelleen kalastuksesta kiinnostuneiden asukkaidensa käyttöön.

Jos olet kiinnostunut viemään maahanmuuttajaperheitä kalastamaan, ilmoittaudu vapaaehtoiseksi Suomen Vapaa-ajankalastajien sivustolla olevalla lomakkeella (www.vapaa-ajankalastaja.fi/kalailoa/). SVK lahjoittaa perheelle tarvittaessa onkivälineet, jotka voi tilata ilmoittautumislomakkeen kautta. Välinesettejä on rajallinen määrä.

Tulevia Mimmit kalastaa -tapahtumia:

 

 

Järjestä tapahtuma, me autamme! 

Järjestättekö tapahtuman, tempauksen, kurssin tai kilpailun, joka on suunnattu erityisesti mimmeille? Tai haluatteko kannustaa johonkin kaikille avoimeen tapahtumaanne tyttöjä ja naisia erityisesti mukaan? Ilmoita tapahtumastanne meille. Laita sähköpostilla: 

  • · tapahtuman nimi
  • · tapahtuman järjestäjä
  • · tapahtuman lyhyt kuvaus (eli mitä odotettavissa)
  • · tapahtuman päivämäärä ja kellonaika
  • · tapahtumapaikkakunta ja tapahtumapaikka (sekä mahdollinen kokoontumispaikka) 
  • · ilmoittautumistiedot sekä mahdollinen kustannus
  • · linkki järjestäjän nettisivuille, facebook-tilille tai instagram-tilille, missä tapahtumasta kerrotaan tarkemmin
  • · järjestävän tahon logo, jos löytyy

Ilmoita tapahtumasi Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Autamme täydellä viestintätarjonnallamme SVK:n jäsenseuroja ja -piirejä Mimmit kalastaa! -tapahtumien markkinoinnissa. Käytössä ovat julisteet, tarrat ja flyerit tapahtumiin, näkyvyys kampanjasivulla ja somekanavissamme sekä konkreettinen asiantuntija-apu viestinnän ja markkinoinnin toteuttamisessa (muun muassa tapahtumailmoituskuvien tekeminen). Lisäämme tapahtumatietonne myös Mimmitkalastaa.fi -sivuille ja tiedotamme siitä @mimmitkalastaa -Instagramtilillä.


Kesän markkinointiaikataulusta

Viestintäkoordinaattori Tintti kalastaa (eli on lomalla) 13.-31.7.2022, joten mikäli kaipaat tapahtumallesi markkinointimateriaaleja, lähetäthän tiedot hyvissä ajoin ennen tätä ajankohtaa, niin ehdimme saada tapahtumanne markkinointimateriaalit kuntoon. 

Tärkeitä linkkejä:

Kuvamateriaalit: https://mimmitkalastaa.fi/meista/mediapankki/

Täältä löytyvät somekuvat, tapahtumajulisteet, flyerit kuin logotkin. Voit ladata haluamasi tiedostot omalle koneellesi. Jos et pääse kansion materiaaleihin tai sinulla on vaikeuksia vaikkapa ladata niitä käyttöösi, ota yhteyttä niin autamme! 

Kotisivut: https://www.mimmitkalastaa.fi

Tietoa hankkeesta, matalan kynnyksen opastusta kalastusharrastuksen pariin, ohjeita hankkeeseen osallistumiseen, tapahtumat sekä paljon muuta.

Instagram: https://www.instagram.com/mimmitkalastaa

Hankkeen viestintä- ja dialogikanava, jossa sisältö on vapaamuotoisempaa, mutta silti informatiivista mm. tapahtumien suhteen. 

Ruorissa ja palveluksessasi!

Olen Tintti Drake, ja vastaan Mimmit kalastaa! -hankkeen navigoinnista. Olen myös kalastava mimmi, ja innostun helposti kohtuuttoman paljon kaikesta kalastukseen liittyvästä, joten kuulen erittäin mielelläni ideoita koskien mahdollisia yhteisiä toimenpiteitä hankkeen puitteissa! Ja mikäli kysyttävää hankkeesta ilmenee, vastaan mielelläni. Kuulumisiin! 

Yhdessä mimmien kalastusharrastuksen puolesta, 

Tintti Drake, yhdessä koko Suomen Vapaa-ajankalastajien henkilökunnan kanssa

Mimmit kalastaa! on Suomen Vapaa-ajankalastajien (SVK) koordinoima hanke, jonka tavoitteena on madaltaa tyttöjen ja naisten kalastusharrastuksen aloittamisen kynnystä. Hanke saa rahoitusta MMM:ltä kalastonhoitomaksuvaroista. 

 

Jaana Vetikko

tiedottaja

päätoimittaja, Vapaa-ajan Kalastaja


Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

+358 50 525 7806

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

vapaa-ajankalastaja.fi
vapaa-ajankalastajalehti.fi

Kuva, joka sisältää kohteen teksti

Kuvaus luotu automaattisesti

SVK:n uutisia, linkit uutisiin (8.6.2022)

Ohessa SVK:n julkaisemiin ajankohtaisiin tiedotteisiin linkit:

 

Suomen Vapaa-ajankalastajat kannustaa: Auta maahanmuuttajia kotoutumisessa kalastuksen avulla

https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/kalailoa030622/

 
Koululaisten kalastustapahtumaan odotetaan tuhatta kävijää

https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/vapapaiva030622/

Merilohta uistellaan uusin määräyksin

https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/merilohenuistelu080622/

 

Onki24 -kilpailussa ongitaan mahdollisimman pitkiä särkikaloja

https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/onki24tulee060622/

 

Anna vieheelle uusi elämä!
SVK, Rapala ja Motonet keräävät käytettyjä uistimia uusiokäyttöä varten

https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/vieheidenkierratys21/

KUTSU Järjestötoiminnan ja hyvän hallinnon perusteet 13.5.2022

 

Kutsu Suomen Vapaa-ajankalastajien koulutustilaisuuteen

Järjestötoiminnan ja hyvän hallinnon perusteet

Pitkään tauolla ollut järjestökoulutus palaa jäsenseurojen pyynnöstä SVK:n koulutusohjelmaan nyt
uudistetussa muodossa nimellä Järjestötoiminnan ja hyvän hallinnon perusteet.

Koulutuksella annetaan perustietoa yhdistystoiminnasta ja hyvästä hallinnosta. Koulutuksessa
käydään läpi seuran päätöksenteko, hallituksen jäsenten tehtävät, seuran säännöt sekä jäsenten
oikeudet ja velvollisuudet. Koulutus on tarkoitettu seurojen uusille luottamushenkilöille, mutta
se sopii hyvänä kertauskurssina myös vanhoille tekijöille. Koulutus toteutetaan kahden tunnin
tehokkaana tietoiskuna.

Koulutuksen ajankohta: Perjantaina 13.5.2022 kello 17.0019.00
.
Koulutuspaikka: Koulutuspaikkana ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere.

Koulutukseen on mahdollista osallistua myös etänä Google Meet -alustalla.

Kouluttaja: Pekka Lehdes, järjestöasiantuntija, Suomen Vapaa-ajankalastajat.

Ilmoittautuminen koulutukseen: Viimeistään torstaina 12.5.2022 sähköisellä lomakkeella
osoitteessa:
https://forms.gle/rq2J9VVBB76tM35Y9

Tiedustelut koulutuksesta:
pekka.lehdes@vapaa-ajankalastaja.fi.

Tiedustelut paikallisista olosuhteista: Jouko Lepistö
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .

Koulutus on osallistujille maksuton. Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.

Tervetuloa koulutukseen

Pekka Lehdes

Järjestöasiantuntija

Suomen Vapaa-ajankalastajat

Anna vieheelle uusi elämä! (15.6.2021)

Tiedote 11.6.2021

julkaistavissa heti

 

Anna vieheelle uusi elämä!

Suomen Vapaa-ajankalastajat, Rapala ja Motonet keräävät käytettyjä uistimia uusiokäyttöä varten

Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK), Rapala ja Motonet haastavat kaikki suomalaiset kalastuksen harrastajat osallistumaan käytettyjen uistinten kierrätyskampanjaan. Anna vieheelle uusi elämä -kampanjaan kuuluva uistinten keräystoiminta jatkuu heinäkuun loppuun asti.

Kaikki halukkaat voivat kampanja-aikana tuoda vanhat, käytöstä poistetut ja myös rikkinäiset uistimensa Motonetin myymälöihin sijoitettuihin keräysastioihin, joista löytyy erikseen oma luukkunsa niin lusikkauistimia, vaappuja kuin jigejäkin varten.

Motonetiltä kierrätettävät lusikat ja vaaput toimitetaan Rapalan kautta kunnostettaviksi kahdeksaan Suomen Vapaa-ajankalastajien jäsenseuraan eri puolelle maata. Kunnostetut uistimet jäävät seurojen käyttöön ja jaettaviksi varsinkin nuorille kalastusharrastuksen edistämiseksi ja uusien ihmisten kannustamiseksi kalastuksen pariin.

Kunnostuskelvottomat uistimet hävitetään asianmukaisesti, ja jigit kierrätetään SVK:n Koolla on väliä -hankkeen jigikeräyksen kautta. Kunnostustyöstä seuroissa vastaavat niiden aikuisjäsenet. Varaosat kunnostettaviin uistimiin on saatu Rapalalta. Lisäksi Rapala-rahasto maksaa seuroille 500 euron avustuksen kiitokseksi kampanjan tarkoituksen eli uistinten uusiokäytön edistämisestä.

SVK:n toiminnanjohtaja Olli Saaren mielestä pilottina toteutettava keräyskampanja lujittaa alan toimijoiden yhteisvastuullisuutta kalastusharrastuksen edistämisessä ja osoittaa, että myös ympäristöasioista huolehditaan.

Kampanjan periaate, että kunnostetut uistimet päätyvät uusien harrastajien käyttöön, on Saaren mukaan samalla konkreettinen ja helppo keino parantaa erityisesti nuorten kalastusmahdollisuuksia – ei tarvitse kuin osallistua keräykseen.
”Anna siis hyvän kiertää ja tuo rasioiden ja pakkien pohjille jääneet joutilaat vieheet ja jigit keräyspisteisiin”, Saari kannustaa.

Rapalan tutkimus- ja vastuullisuuspäällikkö Taneli Väisänen kertoo kampanjan olevan osaltaan juuri sitä, mihin yhtiö vastuullisuusstrategiallaan pyrkii: Löytämään keinoja kalastusvälineiden entistä parempaan kierrätykseen ja tarjoamaan erityisesti nuorille hienoja kalastus- ja luontoelämyksiä.
”Olemme myös tietoisia siitä, että Suomessa on paljon intohimoisia kalastajia, joilla ei välttämättä ole taloudellisesti mahdollisuuksia toteuttaa rakasta harrastustaan. Siksi kampanjassa kerätyt vieheet lahjoitetaan korjattuina ja tarkastettuina SVK:n kautta nuorille kalastajille.”

Oheiset kuvat ovat vapaasti käytettävissä tiedotteen julkaisun yhteydessä.
Viehekuva: Johanna Antila, Suomen Vapaa-ajankalastajat.

Lisätiedot:
SVK, tiedottaja Jaana Vetikko, puh. 050 5257 806, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

SVK, toiminnanjohtaja Olli Saari puh. 050 339 4660
Rapala, tutkimus- ja vastuullisuuspäällikkö Taneli Väisänen puh. 044 586 9472
Normark Suomi, markkinointipäällikkö Tommi Ihalainen puh. 040 554 8823

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jaana Vetikko

tiedottaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

+358 50 525 7806

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

vapaa-ajankalastaja.fi
vapaa-ajankalastajalehti.fi

fisuun.fi

ottiopas.fi

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen." />  
 
   

Poimi viehepakkiin kesän tärpit kalastuksesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille – Uusia opastajia kaivataan mukaan nuorisotoimintaan (15.6.2021)

Poimi viehepakkiin kesän tärpit kalastuksesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille – Uusia opastajia kaivataan mukaan nuorisotoimintaan

 

Suomen Vapaa-ajankalastajat järjestävät kesällä lapsille ja nuorille monipuolista tekemistä erilaisista kalastustapahtumista leireihin. Myös uudet aikuiset opastajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

– Uusille vapaaehtoistoimijoille on aina kova tarve. He voivat itse olla luomassa uutta, tämän päivän ja oman näköistäänkin kalastuskulttuuria yhdessä nuorten kanssa. Perinteitä unohtamatta, mutta myös uudella twistillä, kannustaa Suomen Vapaa-ajankalastajien (SVK) nuoriso- ja perhetoimikunnan puheenjohtaja Jukka Vetikko.

Tällä hetkellä järjestöllä on yhteensä 12 nuorten ja lasten kalastusohjaajaa ympäri maata. He toimivat kalastusseurojen nuorisotoiminnan tukena, järjestävät kerhotoimintaa ja erilaisia nuorten kalastustapahtumia sekä opastavat koululaisille kalastuksen saloja. Vapaaehtoistoimijoista on heille korvaamaton apu esimerkiksi tapahtumissa.

– Suurin tarve on saada leireille riittävästi veneitä kuljettajineen. Kuskeille korvataan matkakulut ja polttoaineet sekä tarjotaan ruuat, muuten tämä on talkootoimintaa. Lisäksi saa itsellekin hyvän mielen lasten onnistumisista ja ilosta sekä uusia ystäviä muista vetäjistä ympäri Suomea, Vetikko kertoo.

Kalastuskesän tärpit lapsille ja nuorille

Tänä kesänä SVK järjestää kalastuksesta kiinnostuneille lapsille, nuorille ja perheille tekemistä onkipäivistä leireihin ja kilpailuihin. Kalatalousasiantuntija Janne Tarkiainen kertoo, että lasten ja nuorten Fisuun-kalastussivustolla on tällä hetkellä noin 80 tulevaa tapahtumaa, ja luku todennäköisesti kasvaa koronarajoitusten purkujen myötä.

Kesän ykkösiksi Tarkiainen nostaa leiritoiminnan ja valtakunnallisen Fisuun fongaus -lajikalastuskilpailun. Kisa käynnistyi kesäkuun alussa ja jatkuu elokuun loppuun asti.

– Fongauksessa eli lajikalastuksessa on tarkoitus kalastaa mahdollisimman monta eri kalalajia. Tässä kilpailussa ei kalan koolla ole väliä, pienen pieni särki on yhtä arvokas kuin monen kilon hauki, Tarkiainen kertoo.

Kesäleirejä Vapaa-ajankalastajilla on yhteensä 11 ympäri maata. Niistä kolme on keskusjärjestön ja vapaa-ajankalastajapiirien yhdessä järjestämiä valtakunnallisia leirejä. Kesän ensimmäinen valtakunnallinen nuorten leiri pidetään Synsiön leirikeskuksessa Kangasniemellä 2.–4.7. ja toinen 6.–8.8. Hollolassa Upilan leirikeskuksessa. Valtakunnallista perheleiritoimintaa puolestaan järjestetään Kajaanissa Joutenlammen leirikeskuksessa 13.–15.8.2021. Leirien ohjelmassa on muun muassa monipuolista kalastusta sekä kalastusvälineiden askartelua ja mukavaa yhdessäoloa. Niihin voi ilmoittautua Fisuun-sivustolla.

– Leireillä nuorille syntyy myös hyviä kaverisuhteita, se on ollut tosi hienoa huomata tässä aikojen saatossa. Valtakunnallisilla leireillä nuoret tapaavat samanhenkistä porukkaa ympäri Suomea, ja leirin jälkeen he pystyvät somekanavilla pitämään helposti yhteyttä ja vaihtamaan kuulumisia. Ilmoittautuminen leirille kannattaa tehdä nopeasti, jottei jää ilman leiripaikkaa, Tarkiainen vinkkaa.

Harrastukseen voi tutustua myös esimerkiksi kalastuskouluissa sekä alle 18-vuotiaille maksuttomissa vapapäivissä, joissa järjestön kalakummit opastavat lapsia ja nuoria. Syksyllä jatkuvat jälleen nuorten kalastuskerhot, joissa askarrellaan kalastusvälineitä, tehdään kalastusretkiä ja tutustutaan eri kalastusmuotoihin ja kalalajeihin. Myös lasten vanhemmat ovat tervetulleita mukaan kerhoiltoihin ja retkille.

Nuorille on myös omia kalaseuroja, esimerkiksi Stadin Kalajunnut, Palatsi Fishing Team, Lahden seudun Nuoret Pyytäjät, Pornaisten nuorten Kalaseura ja Fisuun Tampere.

– Esimerkiksi Stadin Kalajunnuissa pidämme kerhoiltoja, joissa rakennellaan kalastusvälineitä. Käymme myös kalassa junnujen kanssa ja opetamme heille eri kalastusmuotoja. Opetamme heille myös saaliin käsittelyn, vapautettavat kalat hellästi irti ja nätisti takaisin veteen. Otettavat kalat lopetetaan heti eikä jätetä kitumaan. Meillä junnujen ikähaitari taitaa olla noin 5–18 vuotta, toki meillä on myös paljon aikuisjäseniä, Jukka Vetikko kertoo.

Tapahtumat järjestetään koronaturvallisesti ja paikalliset määräykset huomioiden. Lasten ja nuorten leireistä ja muista kalastustapahtumista ja -kilpailuista sekä SVK:n nuorisotoiminnasta voi lukea lisää osoitteessa www.fisuun.fi.

Lisätiedot:

Suomen Vapaa-ajankalastajat, kalatalousasiantuntija Janne Tarkiainen p. 044 547 9116, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Suomen Vapaa-ajankalastajat, tiedottaja Jaana Vetikko p. 050 525 7806, jaana.vetikko@vapaa-

ajankalastaja.fi

www.fisuun.fi

www.vapaa-ajankalastaja.fi
www.vapaa-ajankalastajalehti.fi
www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen/
www.ottiopas.fi
www.facebook.com/vapaa.ajankalastajat/

Tietoa julkaisijasta:

 

Suomen Vapaa-ajankalastajat on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 480 seurassa toimii yhteensä noin 34 000 kalastuksen harrastajaa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jaana Vetikko

tiedottaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

+358 50 525 7806

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

vapaa-ajankalastaja.fi
vapaa-ajankalastajalehti.fi

fisuun.fi

ottiopas.fi

Päivitetty ohjeistus koskien kalastuskilpailujen järjestämistä, 24.05.2021 (27.5.2021)

Päivitetty ohjeistus koskien kalastuskilpailujen järjestämistä, 24.05.2021


(soveltuvin osin myös muiden ulkona järjestettävien kalastustapahtumien)

Tärkeät linkit ajantasaisiin ohjeisiin, jotka tulee ottaa huomioon tilaisuutta suunniteltaessa:
THL:n viralliset korona-ohjeet
THL:n suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille

Koronaepidemia vaikuttaa maassamme edelleen eri alueisiin eri tavoin ja viranomaisohjeistukset voivat muuttua nopeasti. Muistutamme, että tarkistatte oman alueenne voimassa olevat koronatilanteeseen liittyvät viranomaisohjeet ja -suositukset, seuraatte tilanteen kehittymistä sekä noudatatte annettuja ohjeita ja suosituksia.


Nykytilanteessa (24.5. tietojen mukaan) on joillakin alueilla kilpailujen järjestäminen mahdollista, erityisesti pandemian ”perustasolla” olevilla alueilla. Näilläkin alueilla on edelleen kokoontumisrajoituksia, esim. Itä-Suomessa se on 50 hlöä. Tietyissä tapauksissa tämäkin määrä voidaan ylittää, kunhan turvallisuus varmistetaan viranomaisohjeiden mukaisesti. Itä-Suomen Avi:n 17.5. antamassa tiedotteessa lukee näin:
”Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu yli viisikymmentä (50) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 21.9.2020 antamaa ja viimeksi 22.2.2021 päivitettyä ohjetta. Ohje täydentää suoraan tartuntatautilaista tulevia velvoitteita.” Ohje löytyy tästä: https://minedu.fi/documents/1410845/22330894/Ohje+yleis%C3%B6tilaisuuksiin+yleisiin+kokoontumisiin+ja+julkisten+tilojen+k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n+21.9.2020.pdf/bef30f76-8187-9d78-1444-bb0686c8eeb6

Tuoreimmat tiedot alueiden osalta voi tarkistaa mm. osoitteesta www.avi.fi. ja ajankohtaisimmat päivitykset suoraan esim. osoitteesta Usein kysyttyä koronaviruksesta – Aluehallintovirasto.

Ohjeita ja käytäntöjä kalastuskilpailujen järjestämiseen

– normaalioloista poiketen, kimppakyytejä ei edelleenkään suositella. Paikalle tulee saapua yksin tai korkeintaan omien perheenjäsenten kanssa. Lähistöllä asuvat voivat saapua paikalle myös kävellen tai pyöräillen, jos kilpailun luonne (tavaran määrä) sen sallii.

– turvavälit pidetään kaikissa tilaisuuden tilanteissa, niin järjestäjien kuin osallistujien välillä.

– järjestäjät suojautuvat kasvomaskein ja suojakäsinein.

– huolehditaan käsihygieniasta, eli tarjotaan käsidesiä vähintään parissa eri kohdassa kilpailualuetta (käsidesipisteiden määrää voidaan nostaa isommissa tapahtumissa).

– kilpailukortit; järjestäjä käsittelee kilpailukortteja suojahanskoin ja jokainen kortti suljetaan minigrip-pussiin, ennen kuin se annetaan kilpailijalle. Kilpailija ei poista korttia pussista, vaan ojentaa sen avaamattomana kilpailun päätteeksi takaisin järjestäjälle. Järjestäjä käsittelee korttia taas suojahanskoin.

– tapahtuma-alueen järjestelyt tehdään niin, ettei ihmistungoksia tai lähikontakteja synny.

  • jonoja voi välttää esimerkiksi suosimalla pelkkää ennakkoilmoittautumista. Myös osanottomaksu tapahtuu etukäteen verkossa.
  • mahdollisille varapaikoille saa siirtyä turvavälit huomioon ottaen.
  • punnitukset voidaan hoitaa yksi kerrallaan huutamalla kilpailijan numeron, jolloin ainoastaan ko. kilpailija liikkuu kohti vaakaa, muut pysyvät paikallaan (turvavälit huomioon ottaen). Kilpailija asettaa itse saaliin vaa´alle, odottaa että lukema saadaan kirjattua ja nostaa sitten kalat niille tarkoitettuun saaviin tms.
  • palkinnot voidaan jakaa vasta jälkikäteen (esim. lahjakortteja voi postittaa voittajille jne.). Jos palkintojenjako kuitenkin halutaan järjestää perinteisellä tavalla, tulee toimia näin:
    • palkinnot asetetaan valmiiksi järjestykseen esimerkiksi pöydälle, jonka jälkeen ilmoitetaan tulosjärjestyksessä palkintoihin oikeutetut kilpailijat. Pidetään riittävä tauko jokaisen kilpailijan jälkeen, jotta palkittava saa rauhassa noutaa oman palkintonsa. Vasta kun tämä on siirtynyt takaisin sivummalle, luetaan tuloslistalta seuraavan kilpailijan nimi.
    • palkittavia ei kätellä, halailla tms., mutta raikuvat aplodit ovat sallittuja.
    • palkintojaon yhteydessä pidetään riittävä turvaetäisyys sekä kanssakilpailijoihin että järjestäjiin, mukaan lukien mahdollisten valokuvausten aikana. Mitalistit eivät siis tunkeudu toistensa iholle valokuvaustenkaan aikana, vaan turvavälit otetaan huomioon kaikessa tekemisessä.

– buffetteja voidaan monessa paikassa taas järjestää, kun muistetaan noudattaa annettuja viranomaisrajoituksia ja -suosituksia.

– huonovointisena tai sairaana ei kilpailuihin saa lähteä. Sama koskee tilannetta, jossa joku muu perheenjäsen on sairastunut. Jos sairastunut henkilö kuitenkin kilpailupaikalla havaitaan, hänet diskataan ja lähetetään oitis pois/kotiin kisasta.

SVK huomauttaa, että pandemiatilanne elää päivästä toiseen ja uusia rajoituksia saattaa tulla lyhyellä varoitusajalla. Näin ollen myös ”varmalta” näyttävä kilpailutapahtuma saattaa peruuntua aivan loppumetreillä.

Ohjeet koronaturvalliseen omatoimiseen kalastamiseen tästä.

Lisätietoja:
kalatalousasiantuntija Marcus Wikström, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 045 110 2126

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jaana Vetikko

tiedottaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

+358 50 525 7806

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

vapaa-ajankalastaja.fi
vapaa-ajankalastajalehti.fi

fisuun.fi

ottiopas.fi

Vapaa-ajankalastajat keräävät jigejä Pehmovieheiden kierrätys säästää luontoa ja materiaaleja (2.5.2021)

TIEDOTE 28.4.2021

Julkaistavissa heti

 

Vapaa-ajankalastajat keräävät jigejä

Pehmovieheiden kierrätys säästää luontoa ja materiaaleja

Suomen Vapaa-ajankalastajat jatkaa viime vuonna aloittamaansa pehmovieheiden eli jigien kierrätystä. Rikki menneitä ja käytöstä poistuneita jigejä kerätään kalastusvälineliikkeissä eri puolilla maata. Kerätyt vieheet toimitetaan kotimaiselle viehevalmistajalle Keravalle, missä niistä valetaan uusia jigejä kalastuksen harrastajien käyttöön.

Jigit ovat hyvin suosittuja vieheitä ahvenen, kuhan ja hauen kalastuksessa. Pehmeinä ja vedessä eloisasti liikkuvina ne jäljittelevät erehdyttävän aidosti pikkukalan uintia ja saavat petokalat iskemään. Valitettavasti jigit eivät ole kovin kestäviä. Kalat voivat yhden kalastuspäivän aikana purra useita jigejä käyttökelvottomaan kuntoon. Tavallisesti rikki menneet jigit laitetaan jäteastiaan. Nykyään sille on kuitenkin parempi vaihtoehto, kierrätys. Käytöstä poistuneet jigit voidaan sulattaa ja valaa uusiksi jigeiksi.Jigien kierrätys on ollut käynnissä jo yli vuoden. Rikkoutuneet jigit voi toimittaa keräysastioihin, joita löytyy seitsemästä kalastusvälineliikkeestä eri puolilla maata. Kuluvana keväänä jigikeräys laajenee kahdella uudella keräysastialla, jotka tulevat Seinäjoella ja Joensuussa sijaitseviin kalastusvälineliikkeisiin.
Kaikki keräysastioihin tuodut jigit viedään Keravalle, Captain Ollie-nimiselle viehevalmistajalle. Siellä jigit sulatetaan ja niistä valetaan uusia jigejä. Valmiita kierrätysjigejä voi hankkia valmistajan verkkokaupasta. Kierrätysmateriaalista tehdyt jigimallit ovat melko isoja ja ne soveltuvat siksi erityisesti hauen ja kuhan kalastukseen.Jigikierrätys on osa Suomen Vapaa-ajankalastajien Koolla on väliä-hanketta, joka edistää vastuullista kalastusta. Lisätietoja jigikierrätyksestä löytyy hankkeen verkkosivuilta: http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen/jigikierratys/

Lisätietoja:
Kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju, puh. 045 113 3050
Captain Ollie, Olli-Petteri Karine, puh. 040 137 7555
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 480 seurassa toimii yhteensä noin 34 000 kalastuksen harrastajaa.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jaana Vetikko

tiedottaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

+358 50 525 7806

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

vapaa-ajankalastaja.fi
vapaa-ajankalastajalehti.fi

fisuun.fi

ottiopas.fi

Alakategoriat

Sivu 2 / 3